perjantai 28. marraskuuta 2008

Jouluostoksilla


Eilen illalla olin kaupungilla ihan yksinäni ja tarkoitus oli tehdä ensimmäiset joululahjahankinnat. No teinkin kyllä, mutta saldo jäi huomattavasti odotettua laihemmaksi. Mikähän kumma siinä onkin kun kotona sitä ajattelee, että pitää käydä siellä ja tuolla. Lahjaksi vois laittaa sitä ja tätä... Mutta kun menet kaupungille niin pää on yhtäkkiä tyhjää täynnä. Enää ei muistakaan mitä oli kenellekin ajatellut. Nyt kyllä kirjoitan paperille, mitä oli ideana kenellekin ja teen ns. täsmäiskuja kaupungilla.
No, sain nyt sentään jotain kasaan. Yhden kummilapsen lahja on valmiina. Lisäksi ostin jotain Ruususelle ja Mirikselle. Kummasti sitä omille lapsilleen keksii kaikenlaista, mutta jo kummilapsille on paljon vaikeampi ostaa. Johtuskohan siitä, että omien lasten lahjatoiveita joulupukille tässä saa kuunnella päivät pitkät...
Tänä vuonna olemme tehneet periaatepäätöksen. Joululahjoja saa meiltä vain lapset. Aikuisille ei laiteta mitään. Meillä on kuusi kummilasta, kolme omaa ja muutama muu läheinen lapsi, jolle on ruukattu pieni paketti laittaa. Nyt rajataan lahjahankinnat heihin. Budjetti ei anna tänä vuonna muita vaihtoehtoja.
Huomenna on työpaikan pikkujoulu ja eilen piti ostaa sinnekin taminetta. Siis piti. En ostanut, kun en löytänyt mitään mieluista. Kapp Ahll:n clubi-illasta piti jotain ostaa, mutta ei sieltä nyt kyllä löytynyt mitään minun makuuni. Minä en mitään pikkukukkapaitoja laita tai muuten vaan psykedeellisellä kuviolla maustettuja. Vero Modassa piti käydä, mutta muistin senkin siinä vaiheessa kun kauppa oli jo kiinni. Nooh, pitää keksiä jotain. Jos ei löydy mitään, niin kai yksi ilta menee vanhoillakin vaatteilla juhlien.
Pienen herkkuhetken vietin eilen ostosten lomassa. Kävin nimittäin Rossossa syömässä valkosipulikanaa. Töissä ollessa ulkona tuli syötyä suht' usein, mutta eipä näin kotiäitinä ollessa. Eilen sitten nautin siitä, että sain syödä ihan rauhassa ja yksin. Pieni hetki vain itselle.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

HEIPS!

Juuh.. Mullekin käy usein niin! Kaupungilla ns. asioilla unohdankin ne asiat. Olenkin käynyt harrastamaan listoja. Listoja hankinnoista, listoja tekemättömistä koulutehtävistä, listoja tekemättömistä asioista, kirjeistä, korteista.. listaa listan perää.. Kuulostaa ehkä stressaantuneelle, sitä se joskus onkin. Nyt tuli SE suurin lsitojen lista - hää-lista. Kokoan kaiken punaiseen muistikirjaan, siis ne hääjutut..

Mut, ihanaa viikonloppua sinne! Päivä omassa rauhassa kaupungilla kuulosti kaikesta huolimatta mukavan leppoisalle! Iloa sinne!!!

melkoelli kirjoitti...

Minäkin suosin listoja muistettavista asioista, ruokaostoksista, tehtävistä töistä jne... Kaikenlaisia listoja muistin tueksi. Jos niitä ei tee, niin sitten käy näin. =)
Mukavaa viikonloppua myös sinulle ja perheellesi.

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails