maanantai 24. marraskuuta 2008

Marjatta Kurenniemi: ONNELI JA ANNELI


Viikonloppuna luettiin lasten kanssa loppuun Onnelin ja Annelin tarinat. Itselleni lapsuudesta tutut ystävykset. Luin Onnelin ja Annelin tarinat itse joskus ala-asteikäisenä ja muistan kuinka tykkäsin niistä kovasti. Suorastaan toivoin, ettei kirja koskaan loppuisi. Erityisesti kirja Onnelin ja Annelin talo oli jotain, joka jäi lähtemättömästi mieleen. Sellaista todellista unelmasatua pienelle tytölle.
Vaikka kirjan päähenkilönä seikkailee kaksi tyttöä, on kirja mielenkiintoinen myös pojalle. Löytyyhän sieltä vilpertti Putti -poika sekä Pekki. Miris ainakin piti kirjasta ja piti sitä paikoin jopa jännittävänä. Ruusunen puolestaan pyysi kirjan loputtua, että luettaisiin se uudelleen...
"Onneli ja Anneli ovat ihan tavallisia pikkutyttöjä, ehkä vähän onnellisempia vain kuin useimmat muut. Eräänä kesäpäivänä he pääsevät muuttamaan Tingelstiinan ja Tangelstiinan naapuriin - ikiomaan taloonsa! Talven kynnyksellä uutta asuntoa etsivä Vaaksanheimon väki mahtuu somasti viettämään pikkujoulua tyttöjen nukkekotiin, mutta vastapäätä muuttanut orpokoti aiheuttaa kaikenlaista mieliharmia. Kun hajuvesitehtailija Viksari ja pääylioikaisuinsinööri Oikotie ryhtyvät juonimaan, tarvitaan Kissanmintun kaupungin pelastamiseksi paitsi Onnelin ja Annelin kekseliäisyyttä, myös Vekotiitus Vappusen nukutuskelloa."
Onnelin ja Annelin kootut kertomukset on alunperin julkaistu neljänä erillisenä teoksena:
Onnelin ja Annelin talo
Onnelin ja Annelin talvi
Onneli, Anneli ja orpolapset
Onneli, Anneli ja nukutuskello

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails