Tänään ostin myös Ilta-Sanomat. Minä, joka en yleensä koskaan osta iltapäivälehtiä. Tänään kuitenkin tein poikkeuksen. Ai miksikö?
Kuukausi-pari sitten törmäsin Ian pirtsakkaaseen blogiin ja olen lueskellut sitä siitä alkaen lähes päivittäin. Ian pukeutumistyyli on persoonallinen ja muutenkin Ia vaikuttaa bloginsa perusteella oikein mukavalta nuorelta naiselta. Ja koska Ia kertoi eilen blogissaan, että lehtijuttu hänestä ilmestyy tänään, niin pitihän minun sitten Ilta-Sanomat kaupassa käydessäni ostaa. Ilta-Sanomien tekijöille vain terveisiä, että vastaisuudessa vähemmän Matteja ja enemmän Iaa, niin saatte minutkkin ostamaan joskus lehden. Juu!
Ja vielä selvyydeksi kerrottakoon että minä en poseeraa Ilta-sanomien kanssa samassa kuvassa tämän päivän asussa, vaikka harkitsinkin tekeväni sen Ian tapaan. Ei. Ei ainakaan vielä. Kuvassa on meidän Elli. Melko Elli se onkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti