Viime päivinä olen ollut kovin ajatuksissani. Monenlaisia ikäviä uutisia on tullut tietoomme. Suru-uutisia useampiakin. Läheltä piti -uutisia... Monenlaista hyvin ikävää.
Tällaiset uutiset saavat esiin erilaisia tunteita. Järkytystä, surua, epäuskoa, pelkoja... Halu pitää perhe lähellä entistä tiukemmin. Mielellään siinä ihan näköetäisyydellä ja vain siksi että tietää kaiken olevan kunnossa. Mutta eihän sellainen onnistu. Pakko on päästää mies töihin, lapsi kouluun, kerhoon... On vain uskottava ja luotettava siihen, että mitään pahaa ei tapahdu.
Joskus on asioille myös tehtävä jotain. Yritettävä edes, vaikkei tiedä auttaako se asiaa juuri sillä hetkellä. Varsinkin lasten parasta ajatellen. Kuka heitä puolustaa ja kuka heidän asioitaan ajaa, ellei me aikuiset? Ei kaikkia asioita voi vain niellä ja hyssytellä ja antaa unohtua. Joskus on tartuttava härkää sarvista. Tehtävä jotain. Yritettävä edes. Pidettävä isoa älämölöä. Näytettävä, että tätä asiaa ei ohiteta nyt ihan noin vain. Välittämättä siitä, että ei sen jälkeen ehkä olekaan jonkun mielestä enää niin mukava ihminen. Totuuden soihtuahan ei tungoksessa voi kantaa ilman, että jonkun partakarvat kärähtää (osuva mietelause tämän päivän teepussissa...).
Minä olen nostanut tänään ison metelin asiasta, jonka katson tärkeäksi. Sellaisesta asiasta, jonka keskipisteenä ovat lapset, mutta mihin he itse eivät voi vaikuttaa. Me aikuiset sen päätämme. En yleensä reagoi asioihin ihan tällä tavalla, mutta nyt en halua painaa asiaa villaisella. Syyttävä sormeni ei osoita yksittäistä ihmistä vaan ennemminkin tapaa hoitaa tietty asia. Sen voi tehdä myös toisella tavalla. Turvallisemmalla tavalla. Niin, että kaikki osapuolet voisivat olla turvallisin ja luottavaisin mielin. Niin lapset kuin aikuisetkin.
Kirjoitukseni vaikuttaa varmaan melko sekavalta ulkopuolisen lukiessa. Kun ei tiedä millaisesta asiasta on kyse. Eikä se ehkä ole tässä niin olennaistakaan. Haluan vain sanoa kaikille muillekin, että uskaltakaa puolustaa tarvittaessa oikeuksianne ja erityisesti lasten oikeuksia. Meidän tehtävä on taata heille se turvallinen lapsuus. Eihän lapsi itse voi kovinkaan paljon vielä omiin asioihinsa vaikuttaa. Kaikesta päättää aikuiset. Ne, joihin lasten on voitava turvata ja luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Ja vielä yksi asia.
Rakastakaa lähimmäisiänne.
Kertokaa ja näyttäkää se heille.
Huomenna se voi olla jo myöhäistä.
.JPG)
5 kommenttia:
Hyvä että tartuit niin tärkeää asiaa sarvista. Ei muutoksia tapahdu ilman "älämölöä", toivottavasti asiat hoidetaan mahdollisimman pian niinkuin pitää.
Sininen Kaleidoskooppi: Niin, se on totta että mitään ei tapahdu jos niiden eteen ei kukaan tee mitään. Ainakin olen saanut asialle näkyvyyttä ja toivon, että sitä myötä myös muutosta.
Tiedätkö, meinasin kirjoittaa samasta asiasta; läheisten tärkeydestä ja elämän herkkyydestä ja menettämisen peloista uusimpaa edelliseen postaukseen, mutta tyydyinkin vain runoilemaan jotain sielutonta :D En saanut ajatuksiani jäsenneltyä niin että kirjoituksesta olisi tullut muutakin kuin kliseitä.
Hyvä teksti ja pointti!
MINUSTA SINÄ OLET TEHNY TOSI HYVÄN RATKAISUN KUN OLET PITÄNY ASIASTA "ÄLÄMÖLÖÄ"MINÄ TOIVON SYDÄMESTÄNI ETTÄ ASIA HOIDETAAN KUNTOON!!!!!
Laura: Aihe on tosiaan hankala. On vaikea kirjoittaa ilman, että vaikuttaa liian synkältä tai pelottavaltakin. Ja liikaa paatostakaan ei saisi tulla. Ja kliseet... niitä taitaa kyllä tulla väkisinkin. =)
Kiitos sinulle mukavasta palautteestasi.
Muumi mamma: Kiitos kannustavista sanoistasi. Ihanaa saada tukea asialleni. =)
Lähetä kommentti