torstai 25. helmikuuta 2010

Pientä piristystä

Viime sunnuntaina suuntasimme koko perheen voimin Veskun kyläkaupalle. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo vuosia, vaikka matkakaan ei ole kovin pitkä. Nyt piti lähteä Mirikselle metsästämään tietynlaista pipoa sieltä. No sitähän ei tietenkään löytynyt, mutta kaikenlaista muuta kivaa kyllä tarttui mukaan.
Olen surkea ja saamaton ompelija, joten yritän aina etsiä valmiita verhoja. Nyt löysinkin Vallilan valikoimista keittiöön uuden kapan. Jouluverho sai siis vihdoin väistyä ja Vallilan Lotta -kappa tuli tilalle. Kuva ei mikään paras mahdollinen, mutta koska en löytänyt kyseisen verhokapan kuvaa netistä, saatte tyytyä tähän.

Viime vuonna keittiössä ei ollut verhoa lainkaan. Olin lopen kyllästynyt aikaisemmin käyttämääni "omena-aiheiseen mummonpitsikappaan" ja uutta en ollut tilalle löytänyt. En kyllä ollut etsinytkään. Nytkin vain sattumalta tuo Vallilan kappa osui silmään ja ajattelin, että tuohan voisi mennä keittiössä... Hintaa 60*250cm:n kapalla oli 34,50€.
Myös joulunpunaiset kaitaliinat sai viimein väistyä keittiöstä. Löysin Tiimarista uudet, vaaleammat liinat tilalle. Ostin liinat jo ennen verhoa ja eivät ehkä natsaa ihan kympillä yhteen, mutta on ne nyt paremmat kuin vanhat.

Ostin kaitaliinoja kaksi. Toinen tuohon ikkunan alle ja toinen ruokapöydän lasikannen alle. Kolme kaitaliinaa poikittain ruokapöydällä olisi edelleen enemmän minun makuuni, mutta käytännön syistä ostin vain yhden. Liinan ollessa kokonaan lasin alla se pysyy lapsiperheessäkin puhtaana. Lisäksi ostin saman sarjan tabletin yhdelle keittiön sivupöydälle. Hintaa Tiimarin kaitaliinoilla oli 7,95€/kpl ja tabletit 5€/2kpl.
Kummasti se vain aina piristää, kun saa jotain pientä uutta kotiin laitettua. Isommallekin remontille olisi jo kovasti meillä tarvetta. Olemme asustelleet tässä talossa nyt 10 vuotta ja koko tänä aikana ei ole minkäänlaista remonttia tehty. Ei edes tapetteja vaihdettu ja voin kertoa: sen kyllä huomaa! Luulisi aina jotain pientä säätöä olevan meneillään, kun talossa sentään asustelee sisustuslehtiä ja -nettisivuja innokkaasti lueskeleva äiskä ja kirvesmies iskä...
Mutta ei. Viime aikoina meillä on keskitytty remontoimaan lähinnä parisuhdetta.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Urasuunnitelmia

Se alkaa pikkuhiljaa Ruususenkin urasuunnitelmat olla selvillä.
Neiti (7v.) ilmoitti eilen lähtevänsä seitsemäntoistavuotiaana
muskettisoturiksi Pariisiin.
Minun tehtäväni on hommata siihen mennessä hieno tanssipuku ja hevonenkin pitäisi saada.
Sehän voi asua autotallissa siihen asti.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kirje Ystävälle

Rakkaisiin harrastuksiini on kuulunut perinteinen kirjeiden kirjoittelu. Aloitin harrastuksen muistaakseni noin 8-vuotiaana, eli lähestulkoon heti kun kirjoittaminen jotenkuten sujui. Kirjoittelin kirjeitä mm. ystävien, sukulaisten, vuosien varrella tavattujen tuttavien sekä lehdistä poimittujen kirjeenvaihtoystävien kanssa. Parhaimmillaan muistelen minulla olleen noin 30 ystävää, jonka kanssa olen kirjoitellut. Kyllä siinä kyniä ja papereita kului... (Kauniit kirjepaperit ja ihanat kynät ovat tietysti oleellinen osa harrastusta!) Vähintään yksi kirje päivässä piti päästä kirjoittaamaan. Sormet ihan syyhysi. Joskus kirjoitin useammankin. Se oli silloin, kun ei tietokone ja lapset vienyt vielä aikaa.
Kirjoittelin kirjeitä vielä Ruususen syntymän jälkeen. Pikkuhiljaa kirjoittaminen kuitenkin harveni ja harveni. Lopulta hiipui kokonaan. Edellisen kirjeen kirjoittamisesta on kulunut ehkä 3-4 vuotta. Aluksi ei ollut mitään tilalla. Olen surkea sähköpostin kirjoittaja. Nykyään on Facebook ja tämä blogi, jonka muutama tuttukin tietää. Mutta eihän nämä ole ollenkaan sama asia!
Minulla sattuu olemaan yksi läheinen ystävä, joka on ollut riittävän jääräpäinen. Ei ole antanut liikaa periksi internetille (tai minulle, hän on mm. niitä "minähän en Facebookiin liity" -tyyppejä). Asuimme eri paikkakunnilla ja välillä soiteltiin, viestiteltiin (kännykällä) ja nähtiinkin, kun perinteinen kirjeenvaihto oli hiipunut. Viime kesänä hän muutti ulkomaille töiden perässä ja entäs sitten..? Ei sinne voi pitkiä maratonpuheluita noin vain ottaa, budjetti ei tykkää. Syksyllä sain aikaiseksi "sähköpostikirjeen" johon sain vastauksen, -perinteisenä kirjeenä. Voi miten se lämmitti pitkästä aikaa! Heti päätin, että en enää vastaa sähköpostin kautta, täytyy kirjoittaa kirje.
Se aikaansaaminen kuitenkin venyi ja venyi... Jouluksikin vain pelkkä joulukortti lähti, ei kirjettä mukana. Ei mitään enempiä meidän perheen kuulumisista.
Mutta nyt! Ystävänpäivän alla minä sen tein! Ajattelin, että kirjoitan vaikka vain kolme riviä ja lähetän sitten sen jos ei muuta!


Voi miten ihanaa olikaan piiitkästä aikaa kirjoittaa. Miten rentouttavaa, terapeuttista ja tyhjentävää saada ajatuksensa paperille. Kirjoittaminen vei niin mukanaan, että en meinannut pystyä lopettamaan. Piti kertoa kaikki, pitkältä ajalta. Ensimmäisenä päivänä en saanut kirjettä valmiiksi, jatkoin seuraavana. Lopulta tekstiä kertyi monta sivua sen alkuperäisen kolmen rivin sijaan... Ja kirje lähti matkaan.
Ehkä minä tästä pikkuhiljaa saisin elvytettyä tuon vanhan rakkaan harrastukseni. Tuolla on läjä saatuja kirjeitä, jotka ovat odottaneet vastausta jo muutaman vuoden... Ja mikä parasta, nyt minäkin saan vuosien tauon jälkeen odottaa saavani postilaatikkoon muutakin kuin laskuja... Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa perinteisen, käsin kirjoitetun kirjeen.

Hyvää Ystävänpäivää!
Y Y Y

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails