perjantai 23. tammikuuta 2009

Lemmikkien säännöt

Ripustetaan lemmikkien luettavaksi erittäin matalalle jääkaapin oveen, eli noin kirsun korkeudelle.

Rakkaat koirat ja kissat,
Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne. Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani. Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne. En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.
Porraskäytävää eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata. Minun päihittäminen alaspäin juoksussa ei ole tavoitteena. Kampittamiseni ei auta, koska kaadun alas nopeammin, kuin te juoksette.
En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani. Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne. Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessaan. Ei ole tarpeen nukkua vaakatasossa muihin nähden levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.
Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia. Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen, tai muutkaan temput ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta, kuin josta menin sisään.
Lisäksi, olen käyttänyt WC:tä useita vuosia. Kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.
Oikea järjestys on: Suudelkaa minua ensin, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä en voi painottaa riittävästi.

10 kommenttia:

Antzu kirjoitti...

Aivan IHANA!!!!

Unknown kirjoitti...

Hihihhh...Sait miutkin nauramaan! Huomenta vaan!!!

Piritta kirjoitti...

Sitten vain pitämään pistokokeita, että onko säännöt ymmärretty :)

Rouva Nordman kirjoitti...

Hih, hih, hih! Saako tämän tulostaa ja laittaa meille johonkin kissankuonon korkeudelle? Muutaman lisäyksen jälkeen ohjeistus olisi täydellinen myös meille!

Mahtavan hauska kirjoitus!!

Anonyymi kirjoitti...

Sainpa heti aamusta kunnon naurut! Voisitko laatia miehille samanlaisen sääntörimpsun... ;)

mimmuli kirjoitti...

Loistava juttu pitää lukea meidän nakimakkaroille(joista toinen on kyllä tällahetkellä kuin boakäärme joka on nielaissut jalkapallon)synnytys lähestyy=)

melkoelli kirjoitti...

Kiitos teille kaikille ihanille naisille hersyvistä sanoistanne. Mielelläni ottaisi tekstin sisällöstä kunnian itselleni, mutta sitä en valitettavasti voi kuitenkaan tehdä. Teksti on rotujärjestön lehdestä poimittu, mutta alkuperäistä kirjoittajaa/lähdettä ei ollut mainittu. Sai minullekin hymyn huulille ja niinpä halusin jakaa tämän teidänkin kanssa.
Jotain kevyempää kaipasin edellisen postauksen jälkeen. =)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana!
Ja kovin osuva :)

Anonyymi kirjoitti...

Hauska juttu! Voi oikein kuvitella pikkuiset koirat ja kissat juoksemassa ees taas, viuh viuh :)

Jutta kirjoitti...

Ekaa kertaa käymässä... Nuo on niin totta! :)

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails