keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pieni pala idoleita

Juu, joulu tekee tuloaan ja postauksien aiheet pitäis ehkä jotenkin liittyä jouluun. Sitäpaitsi Idolsit on vanha juttu, finaalihan oli jo sunnuntaina. Silti aion muutamalla sanalla kommentoida aihetta...

En todellakaan ole seurannut Idols -kisaa alusta asti. Katsoin ensimmäisen jakson siinä vaiheessa, kun kilpailijoita oli jäljellä neljä ja jolloin Kalle Löfström tippui kisasta, eli 30.11. Sohvan pohjalta on helppo laukoa omia mielipiteitä. Oikea henkilö tippui tässä vaiheessa.


Seuraavana sunnuntaina satuin taas olla TV:n ääressä Idolsien aikaan ja täytyihän kisaa katsoa. Oma veikkaukseni oli että Koop tippuu ja yllätyinkin aika paljon, kun seuraavana päivänä kuulin Pete Parkkosen tippuneen. Siis täh? Sehän oli niin teinityttöjen Idols -ainesta..!

Tässä vaiheessa ajattelin, että finaalissa ei ole enää mitään jännitettävää tai yllätyksellistä. Tottakai Anna Puustjärvi voittaa. Sillähän on niin kaunis ääni ja muutenkin suloinen esiintyjä.
No väärin meni Melkoellin veikkaukset.


Koop Arponen tuli ja voitti ylivoimaisesti! Mitäs ne luvut olikaan... jotain yli 70% äänesti Koopia. Olin yllättynyt. Ei sillä että Koop huono olisi. Karisma vain ei ollut päässyt puremaan minuun. Olin ja edelleenkin olen ihan Annan lumoissa...

5 kommenttia:

Piritta kirjoitti...

Anna on ollut minunkin suosikkini alusta asti. vaikka en monta esiintymistä nähnytkään. Viime vuosien perusteella voisi kuitenkin sanoa, että parempi Annan kannalta että ei voittanut. Nyt saa tehdä paremmin oman näköistä musiikkia eikä mitään idolsmuottiin valettua.

melkoelli kirjoitti...

Tirlitta: Niin minäkin kyllä ajattelin, että toisaalta se voi olla parempikin ettei Anna voittanut. Saa tosiaan tehdä ehkä enemmän oman näköistä musiikkia ja muutenkin voi enemmän itse päättää työ/musiikkiasioistaan.

Laura kirjoitti...

Anna oli minunkin suosikki. Parempi ettei voittanut, saa tehdä omanlaistaan musiikkia suuremmalla odennäköisyydellä :)

Anonyymi kirjoitti...

Vähän samalla lailla yllätyin Koopin voitosta. Ei oikein iskenyt minuun. Pete ja Anna olivat hyviä molemmat. Kaikki saa kummiskin levysopparin! ;)

melkoelli kirjoitti...

Laura: Kiva kun olet piipahtanut blogissani ja kommentin minulle siitä muistoksi jätit. Tervetuloa uudelleenkin. =)

Satu: Aivan niin. Eikös Anna Abreukin hävinnyt Ilkka Jääskeläiselle, vai miten ne takavuosina menikään?
En ole seurannut Idolsia tiivisti muuta kuin silloin, kun Hanna Pakarinen voitti. Tuolloin katsoin joka jakson. Silloinkin olin ihan myyty Antti Tuiskusta... ;D

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails