tiistai 30. joulukuuta 2008

Alennusmyynnit

Joulupukki toi äidille perinteisesti shoppailurahaa ja eilen sitten lähdettiin lasten kanssa alennusmyynteihin. Ei nyt mitenkään urakalla kiertelemään, mutta parissa vaatekaupassa käytiin. Lähinnä Ruususelle katselin taas vaatetta. Alerekeistä en nyt kuitenkaan löytänyt mitään. Ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy, mutta toisaalta taas en halua ostaa vain siksi että nyt pitää ostaa kun halvalla saa... Siispä vaatteet jäi ainakin toistaiseksi kauppaan.
Joulupukki toi Ruususelle uudet pitkävartiset nahkakengät. Kuinka se osasikaan tuoda juuri sellaiset, joita Ruusunen oli äidin kanssa kaupassa ollessa ihaillut ja sovitellut?! Ja vielä ihan oikean kokoiset!
"Tosi kiva juttu äiti. Nyt sun rahat säästy, kun pukki toi ne!" Niinpä niin...
Ruusunen tarvi kuitenkin vielä lämpimät toppakengät. Vanhat on puristanut jo hetken aikaa, mutta narinoihin äiti on vain tuumannut aina, että ne ostetaan joulun jälkeen... No, nyt se joulun jälkeen oli ja aika lunastaa lupaus. Eilen kauppaan lähtiessä lupasin ostaa kengät. Hyvät ja mieluisat löytyikin nopeasti.


Alennus näissä ei mikään päätä huimaava ollut. Kalliiksi jäi mielestäni vieläkin, mutta en jäänyt enää odottelemaan.
Kahdella kummilapsellamme on syntymäpäivät heti tammikuun alussa ja niillekin katselin lahjaa. Toiselle olinkin jo löytänyt ennemmin lahjan, mutta kun viime lauantaina menin sitä ostamaan, niin eipä sitä sitten kaupassa enää ollutkaan. Olivat kuulemma loppuneet kahdessa päivässä. No voi kökkö! Olisi taas pitänyt ostaa heti kun eteen tulee, eikä jäädä tuumailemaan. Näin siinä sitten käy! Nyt pitää siis kehitellä jotain muuta vastaavaa tilalle. Eilen en kuitenkaan löytänyt mitään niistä kaupoista missä kävin. Täytyy siis katsella vielä muualta...
Pukin tuomaa rahaa on vielä jonkin verran jäljellä. Sillä olisi toki kiva ostaa jotain piristävää itsellekin. Kaikenlaistahan sitä on mielessä. Kummasti sitä vain aina ne omat tarpeet ja toiveet sysää lasten tarpeiden taakse ja sitä vain ajattelee, että kyllä minä sitten kun töihin menen... Voin kyllä kertoa, että mikään palkka ei riitä kaikkiin niihin ostoksiin, mitkä olen aikonut ostaa sitten myöhemmin...
No. Onneksi suurin osa kerkiää unohtuakin jo siihen mennessä.

2 kommenttia:

Rouva Nordman kirjoitti...

Kuulosti ihanan helpolta nuo kenkäostokset. Meillä tyttö on ihan kamala vaateshoppailukaveri, muuten hänen kanssaan on ihan kiva olla kaupassa. Minua ei huvita mennä hänen kanssaan vaatekauppaan, eikä mummukaan enää suostu :) Yhdessä tuumin (minä ja äitini) päätimme, että Iriksen kummitäti (siskoni) saa seuraavan kerran mennä hänen kanssaan kauppaan :)

melkoelli kirjoitti...

Katilein: Meillä onneksi menee vielä suht' kivuttomasti shoppailu lasten kanssa. Mielipiteitä kyllä löytyy, mutta onneksi äidin ehdotukset menee kuitenkin aika hyvin läpi. =)

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails