Kirjoittelin kirjeitä vielä Ruususen syntymän jälkeen. Pikkuhiljaa kirjoittaminen kuitenkin harveni ja harveni. Lopulta hiipui kokonaan. Edellisen kirjeen kirjoittamisesta on kulunut ehkä 3-4 vuotta. Aluksi ei ollut mitään tilalla. Olen surkea sähköpostin kirjoittaja. Nykyään on Facebook ja tämä blogi, jonka muutama tuttukin tietää. Mutta eihän nämä ole ollenkaan sama asia!
Minulla sattuu olemaan yksi läheinen ystävä, joka on ollut riittävän jääräpäinen. Ei ole antanut liikaa periksi internetille (tai minulle, hän on mm. niitä "minähän en Facebookiin liity" -tyyppejä). Asuimme eri paikkakunnilla ja välillä soiteltiin, viestiteltiin (kännykällä) ja nähtiinkin, kun perinteinen kirjeenvaihto oli hiipunut. Viime kesänä hän muutti ulkomaille töiden perässä ja entäs sitten..? Ei sinne voi pitkiä maratonpuheluita noin vain ottaa, budjetti ei tykkää. Syksyllä sain aikaiseksi "sähköpostikirjeen" johon sain vastauksen, -perinteisenä kirjeenä. Voi miten se lämmitti pitkästä aikaa! Heti päätin, että en enää vastaa sähköpostin kautta, täytyy kirjoittaa kirje.
Se aikaansaaminen kuitenkin venyi ja venyi... Jouluksikin vain pelkkä joulukortti lähti, ei kirjettä mukana. Ei mitään enempiä meidän perheen kuulumisista.
Mutta nyt! Ystävänpäivän alla minä sen tein! Ajattelin, että kirjoitan vaikka vain kolme riviä ja lähetän sitten sen jos ei muuta!
Voi miten ihanaa olikaan piiitkästä aikaa kirjoittaa. Miten rentouttavaa, terapeuttista ja tyhjentävää saada ajatuksensa paperille. Kirjoittaminen vei niin mukanaan, että en meinannut pystyä lopettamaan. Piti kertoa kaikki, pitkältä ajalta. Ensimmäisenä päivänä en saanut kirjettä valmiiksi, jatkoin seuraavana. Lopulta tekstiä kertyi monta sivua sen alkuperäisen kolmen rivin sijaan... Ja kirje lähti matkaan.
Ehkä minä tästä pikkuhiljaa saisin elvytettyä tuon vanhan rakkaan harrastukseni. Tuolla on läjä saatuja kirjeitä, jotka ovat odottaneet vastausta jo muutaman vuoden... Ja mikä parasta, nyt minäkin saan vuosien tauon jälkeen odottaa saavani postilaatikkoon muutakin kuin laskuja... Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa perinteisen, käsin kirjoitetun kirjeen.
Hyvää Ystävänpäivää!
Y Y Y
.JPG)
9 kommenttia:
Ihana postaus!
Samanlainen kirjeidenkirjoittaja olen minäkin ollut, kirjeystäviä oli kymmenittäin sekä kotimaassa että ulkomailla. Kouluaikanahan se oli ihan viikottaista sekä kirjoittaa itse, että saada kirjeitä!
Juuri viime viikolla sain itse aikaiseksi - pitkästä aikaa - kirjeen Ystävälle, jolle lopulta tuli pituutta kokonaista 7 sivua :)
Se jos mikä oli todellakin terapeuttista!
Ja miten ihana tunne se onkaan, kun tällaisena sähköisenä aikana saa postilaatikkoon Oikean, ajatuksella juuri minulle kirjoitetun kirjeen! Se tulee luettuakin ajan kanssa, nautiskellen. <3
Ihania kirjehetkiä sinullekin!
Minäkin nuorempana olin innokas kirjeiden kirjoittaja, mutta nykyään muistan ystäviäni lähinnä vain korteilla.
Oikein ihanaa ystävänpäivää Sinulle Melkoelli!
Hyvää ystävänpäivää
Hyvää Ystävänpäivää :)
Näinköhän sieltä päin joskus tulisi kirjettä *viheltelee* Olen itsekin tässä hiljalleen pääsemässä taas aluille, monen vuoden tauon jälkeen.
Minullakin oli noita kirjeystäviä aikanaan monta. Nyt on yksi, jonka kanssa edelleen kirjoitellaan - muiden kanssa viestitellään miten kuten sähköpostilla ja puhelimella.
Välillä kuluu kuukausia, että saan aikaiseksi kirjoittaa.. mutta se ei silti tarkoita, etten enää kirjoittaisi, ja hän tietää sen. On ihanaa saada kirje, häneltä saan aina käsin kirjoitetun. Itse kirjoitin pitkän aikaa tietokoneella, kunnes ajattelin viimeksi, että nyt elvytän käsin kirjoittamisen taas..
Hyvää Ystävänpäivän iltaa sinulle!
Tämä oli viehättävä blogipäivitys. Minullakin oli lapsena ja nuorena lukuisa määrä kirjekavereita niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Nykyisin tulee useimmiten kirjoitettua juuri blogiin sekä Facebookin välityksellä, kirjeiden sijasta postitan kortteja. Pitäisiköhän yllättää joku ystävä ja muistaa häntä kirjeellä :)
Facebookista olen muuten löytänyt muutamia ulkomaisia kirjekavereita ja olen iloinen uudesta yhteydenpidostamme.
Tosi ystävyys säilyy välimatkoista ja ajasta huolimatta.
Vitsi. Tekstiäsi lukiessa alkoi syyhytä kädet siihen malliin, että pitäisi päästä jotakin kirjoittamaan :D Itsekkin oon joskus harrastanu kirjeenvaihtoa ja parhaillaan kirjeystäviä oli nelisenkymmentä. Määrä kuulostaa vuosien jälkeen hurjalta, mutta silloin tuli kirjoitettua joka päivä ja jos ei jostakin syystä tullut kirjoitettua niin kädet oikein syyhysivät päästä kirjoittamaan seuraavana päivänä. Kuulostaako tutulta? :D Muutamaan vuoteen en oo kunnolla mitään kirjeitä kirjoitellut. Joskus silloin tällöin jotakin, mutta ei enää samalla tavalla kuin silloin joskus. Joidenkin vanhojen kirjekavereiden kanssa ollaan oltu muulla tavoin yhteyksissä, mutta silti välillä kaipaa kirjeiden kirjoittamista. Ehkäpä kaivan kynän esiin ja alan jälleen kirjoittaa :) Mutta ensin pitäisi käydä Tiimarissa kirjepaperiostoksilla, joka tottakai kuuluu asiaan.
Voi lämmin kiitos teille kaikille näistä ihanista kommenteista. Oli oikeasti ihana lukea, että niin moni muukin on kirjoitellut perinteisiä kirjeitä! Onkohan ehkä niin, että tarve ilmaista itseään silti säilyy ja se vaan on nykyään siirtynyt tänne blogimaailmaan ja jossain määrin myös facebookiin? Vaikea sanoa. Tämä tietokone ja internet nyt vain on tätä päivää.
Minä yritän nyt tosiaan virittää uudelleen tuon vanhan harrastukseni. Eilen sain aikaiseksi jo toisen kirjeen! Kyllä se tästä, pikkuhiljaa...
Ja Antzu... Kirjettäsi ei löydy vastausta odottavien pinkasta, joten olisiko jäänyt sinun vuoroon..? ;)
Kiitos myös ystävänpäivätoivotuksista. On ihana lukea kommenttejanne, vaikka oma kommentointini onkin hitaanpuoleista ja ajoittain aika olematonta. Viime aikoina kun olen tarkoituksella ollut vähemmän täällä ja enemmän muualla...
Jokainen kommentti, pienikin sananen on kuitenkin minulle tärkeä.
Paljon lämpöisiä ajatuksia teille kaikille blogini lukijoille.
Lähetä kommentti