maanantai 30. maaliskuuta 2009

Viikonloppu Mikkelissä

Perjantaiaamuna kiiruhdin junalle miehen ja lasten saattelemana. Lähdin viikonloppureissulle ilman perhettä. Määränpäänä Mikkeli. Tiedossa oli mielenkiintoisia luentoja, uusia tuttavuuksia ja hotellin täysylläpito. Etukäteen en ollut ehtinyt ajatella koko reissua juurikaan, mutta junaan istahdettuani huokaisin. Viikonloppuloma arkirumbasta oli enemmän kuin tervetullut.
Mikkeli oli minulle kaupunkina aivan uusi. Taisin joskus opiskeluaikana käydä jossain museossa siellä, mutta enempää en siitä tiennyt. Enkä voi kyllä sanoa tietäväni vieläkään. Viikonloppu oli sen verran kiireinen, että enpä ehtinyt paikkakuntaa katselemaan sen syvällisemmin. Vain rautatieaseman ja hotellin väli tuli nähtyä.
Hotellihuoneeseen päästyäni napsasin heti pari kuvaa muistoksi. Tällainen hotellihuone tällä kertaa Mikkelin Cumuluksessa:



Aika tyypillinen hotellihuone.
Ei oikeastaan mitään erityistä mainittavaa muista kuin näistä:


WC/kylppäri oli aika pieni.
Ajoi toki asiansa.


Myöskään näkymät hotellihuoneen ikkunasta eivät olleet erityisen mieltä ylentäviä...


Hotellin henkilökunnalle on kyllä annettava täysi kymppi hyvästä palvelusta. Erityisesti Huviretken tarjoilijat olivat uskomattomia. Muistivat tarkasti seurueessa olevien monenlaisia erityisruokavalioita, eikä tarjolle tullut kertaakaan "vääränlaista ruokaa".
Viikonloppu sinänsä oli erittäin antoisa. Jos minulla jotain odotuksia sattui olemaan, niin ne ylittyivät monin verroin. Luennot olivat aivan loistavia, ihmiset mukavia ja ruoka hyvää. Omatkin akkuni sain ladattua mukavasti, kun ei tarvinut huolehtia muista kuin itsestä. Hotellihuoneen rauha oli luksusta.
Sunnuntai-iltana oli silti mukava tulla jo kotiinkin. Nyt täällä puuskuttaa hivenen tarmokkaampi äiti!

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

..HEI!
Käyn kerran viikossa 2-4 päivän satseissa Mikkelissä ja se uusi kaupunki tuntuu musta jo ihan kotoisalle. Taas maanantai suuntaan sinnepäin, opintojeni pariin.

Iloa!

melkoelli kirjoitti...

Anni: Minua vähän harmittaa, etten ehtinyt tutustumaan Mikkeliin sen paremmin. Aina kun menee johonkin ns. uuten kaupunkiin, niin olisi kiva katsella vähän ympärillekin.
Noh, jospa joskus toistekin tulisi mentyä sinnepäin...
Opiskelun iloa sinulle. =)

MUUMI MAMMA kirjoitti...

ONSE KIVA ETTÄ PÄÄSIT KÄYMÄÄN MIKELISSÄ.MEKIN KÄVÄSTIIN OULUSSA TULTIIN MAANATAINA POIS.OLI KIVA KÄYDÄ :)

melkoelli kirjoitti...

Muumi mamma: Ai te olette kotiutuneet. Pitääkin tulla käymään. =)

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails