keskiviikko 26. elokuuta 2009

Ajatuksia töihin paluusta


Aamulla kävimme Pupan kanssa tutustumassa tulevaan hoitopaikkaan. Kyllä, minä olen tekemässä paluuta työelämään. Ristiriitaisin ajatuksin vien pikkuiseni hoitoon. Hoitopaikka vaikutti mukavalta, mutta silti itsellä on haikea olo. Nyt ne leppoisat kotonaolovuodet vaihtuvat kiireisiin työ-, koulu- ja hoitoviikkoihin. Oma valintani tämä oli. Puppa on 2 -vuotias ja olisin voinut olla vielä toistaiseksi kotonakin. Kaipaan kuitenkin jo omaa aikuisten elämää tähän rinnalle. Niin ihania kuin nämä kotivuodet ovat olleetkin.
Teen pehmeän paluun työelämään. Minulla on vakituinen työpaikka odottamassa, jossa vaihdan työaikani osa-aikaiseksi. Minulla onneksi on hyvä työantaja, joka tekee tämän mahdolliseksi. Se ei kuulemma joka paikassa ole ihan itsestään selvä asia.
Jatkossakin saan siis nauttia kotipäivistä, mutta toisaalta saan energiaa itseeni myös töistä. Toivottavasti sopivassa suhteessa molempia, kotia ja töitä.
Näin ainakin aluksi ja katsotaan sitten taas tilanteen mukaan, miltä tuntuu jatkossa.
Ajatukseni ovat siis edelleen ristiriitaisia. Puppaa katsoessani sydäntä puristaa ajatus hoitoon viemisestä. Se on niin suloinen ja kiltti äidin poika. Ei ole koskaan ollut erossa muista perheenjäsenistä. Aina meistä joku on ollut vieressä. Nyt sitten ihan yksin täytyy mennä sinne vieraiden ihmisten joukkoon. Ilman yhtäkään tuttua ja turvallista perheenjäsentä. Sopeutuminen vie varmasti aikansa.
Samaan aikaan olen itse iloinen päästessäni sinne hulvattomien työkavereideni seuraan. Ne on oikeasti ihan ykkösiä! Toisaalta tämän hetkiset työtehtäväni eivät motivoi yhtään, mutta jospa joskus saisin tehdä jotain muutakin. Jos en tällä työantajalla (josta siis muutoin en haluaisi luopua!), niin ehkä sitten jollain muulla. Katsotaan nyt.
Jokaisen lapsen kohdalla hoitoon vieminen on tuntunut samanlaiselta. Ei se näköjään helpota, vaikka on kokemusta ennestään. Sen sijaan nyt tuntuu varmaan entistäkin haikeammalta. Tiedän, että tämä on viimeinen kerta. Meille ei ole tulossa enempää lapsia. Elämässä yksi ovi sulkeutuu, ehkä se toinen avautuu.
Sekavaa on sepustukseni, mutta niin on mielikin. Yhtä aikaa iloinen sekä haikea. Mutta eiköhän tämä tästä...

"Ei lapsella saa olla kiire ja hoppu,
eikä aamukaan kuin maailmanloppu.
Lapsi tarvitsee sylin ja hoivaa,
suureksi kasvu on hidasta, loivaa.
Yhdessä opimme elämän taitoja,
tunnemme, koemme, olemme aitoja.
Ja kaikkien aikuisten vastuulla on,
ettei lapsen olo ole turvaton."

4 kommenttia:

PrinsessaTrio kirjoitti...

Ihana tuo runo!!!

Minä vielä jatkan vuoden kotona oloa, meillähän neiti myös 2v. Suurin syy on se että inhoan työtäni, vaikka tällä hetkellä tämä kotona oleminen ei ole niin herkkua kun on yksi eskarilaiselle katkera pikkusisko, väsynyt eskarilainen ja 2-vuotias uhmaikäinen, siihen vielä lisätään lyhytpinnainen äiti, niin aika huono ;)

Uskon että ristiriitainen on mieli ja tiedän että vuoden päästä olen itsekin samassa jamassa...Kyllä se pikkumies siellä pärjää!

HIIRIEMO kirjoitti...

Kauanhan pikkuinenkin on kotona saanut olla. Uudet kaverit ja kuviot ovat varmasti hänelle mukava juttu! Hyppäys uuteen on ehkä äidille se rankin juttu!

Minä haaveilen osa-aikaisesta töihinpaluusta vuoden päästä syksyllä, saa nähdä onnistuuko.

Tsemppiä!

Heli kirjoitti...

Voi.. muistan tuon haikeuden, kun viimeinen vauva lähtee hoitoon ja kotiäitiaika loppuu.. Se vauvani tosin viihtyi hoidossa hyvin, tuskaa oli vain siis äiskällä. Tsemppiä sulle!!

melkoelli kirjoitti...

Voi kiitos teille kaikille ihanista sanoistanne.
Jospa tämä olis taas niitä asioita, mitkä on aikuiselle isompia kuin lapselle...
Jänskättää silti.

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails