sunnuntai 31. elokuuta 2008

Ellin kesä 2008

Elli tuli meille toukokuussa 7 viikon ikäisenä.

Tällä hetkellä Elli on 5kk.

lauantai 30. elokuuta 2008

Mustikkapiirakkaa

Eilen illalla tein maailman helpointa ja parasta mustikkapiirakkaa.
Minullehan siis pitää reseptit olla mahdollisimman helppoja, yksinkertaisia, simppeleitä jne.
Muuten en suoriudu.
Jos siis sinuakaan ei ole siunattu jauhopeukalolla (itseltäni löytyy lähinnä poropeukalo...), niin tämä piirakka kyllä onnistuu.
Jos se onnistuu minulta, niin kyllä se onnistuu sinultakin.
Voin kertoa. (sanoi BB-Jarkko)
MARJAPIIRAKKA (12 annosta)
2 munaa
1,5-2dl sokeria
2tl vanilliinisokeria
3dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
150g sul.margariinia
1dl maitoa tai hedelmätäysmehua
Pinnalle:
3dl mustikoita (tai puolukoita tai herukoita)
1. Sekoita munat ja sokeri. Käytä happamille marjoille suurempi sokerimäärä.
2. Lisää joukkoon kuivat aineet, margariini ja neste. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 27cm) pohjalle.
3. Levitä päälle marjat.
4. Paista 200 asteessa uunin alatasossa noin 30-35 min.
Peitä piirakka Foliolla, jos pinta alkaa tummua.

Tänä aamuna piirakkalautasella oli jäljellä vain pari mustikkaa...

Kirppikseltä

Tykkään kierrellä kirpputoreilla. Joskus löytyy jotain kivaa ostettavaa, joskus taas ei.
Kiertelen kirppiksillä välillä useammin, välillä taas harvemmin.
Tällä viikolla löysin kirppikseltä Mirikselle koripallon, 5€. Oli ihan uusi pallo.
En kerennyt siitä ottaa valokuvaa ihan uudenkarheana, kun pallo jo vietiin ulos pimenevään iltaa ja vesisateeseen. Huono ilma ei tuntunut pelaamista haittaavan yhtään.



Itselleni löysin topin, 1€.

Ja tässä vielä muutama kirppisostos menneeltä kesältä:

Neljä puseroa 0,50€/kpl.

Pupalle pari lelua 0,50€/kpl.


Ja paras löytö kaikista; Ruususelle pyörä, 60€.




Ja kuinkas kävikään niitten kansalaisopiston kurssien kans!?! Niistä kaksi käsityökurssia ei toteudu ollenkaan vähäisen osallistujamäärän takia. Yritän päästä sitten eräälle ompelukurssille, jonne osallistujat valitaan vasta kurssin alettua paikan päällä. 12 vain valitaan, joten pitää varmaan olla paikalla hyvissä ajoin ennen kurssin alkua...

torstai 28. elokuuta 2008

Tervetuloa teelle

Olen jo pitemmän aikaa etsinyt kivaa
teelokerikkoa ja nyt sen vihdoin löysin.


Lisäksi Ruususelle löysin kivat pilkkupurkit.

Nämä suloiset Tilda -purkit löytyy jo ennestään.



Teerasia ja pilkkupurkit Ihan Pienestä Putiikista.
Tilda -purkit olen saanut lahjaksi liittyessäni Unelmakerhoon.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Tirkistelijä


Tunnustan, illalla aion liimautua TV:n ääreen tasan kello 21 reikäleipä.
Viime vuonna seurasin eka kerran ja koukkuun jäin.
Tilasin tuolloin jopa itselleni BB:n viestin merkkiäänen kännykkääni:
"Tämä on Big Brother. Sinulle on tullut viesti."
Hihittelin yksikseni ja tunsin itseni 15 vuotiaaksi.


Ja voitto meni ihan oikealle henkilölle. Sauli on niin symppis!

tiistai 26. elokuuta 2008

Markus Zusak: KIRJAVARAS





Unohtumaton tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja sanojen mahdista.


Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema, tarinamme lempeä kertoja, ei ole koskaan ollut kiireisempi. Hän kohtaa yhdeksänvuotiaan Liesel Memingerin ensimmäisen kerran valkeana talvipäivänä 1939 saapuessaan noutamaan tämän pienen veljen sielua. Sota pakottaa kuoleman seuraamaan Lieselin elämää myöhemmin kasvatuskodissa Münchenin lähellä. Pommisuojassa Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa.


Kirjavaras on hurmannut kaikenikäiset lukijat ja noussut maailmalla huikeaksi arvostelu- ja myyntimenestykseksi.

maanantai 25. elokuuta 2008

Lato poikineen

Tässä kotimme lähiympäristössä on
lukematon määrä vanhoja latoja.
Eilen katselin niitä kameran linssin läpi.





Kiinni jäit!


Koska luet tätä tekstiä, niin se tarkoittaa, että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen. Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat.
Minä narahdin Pitkospuiden perukoilla.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Minä muiden mukana

Taas on se aika, kun kansalaisopistojen kursseja täytetään. Minäkin olin joskus nuorempana innokas harrastamaan kaikenlaista kuntonyrkkeilystä viittomakieleen. Lasten synnyttyä kodin ulkopuolisia harrastuksia ei ole ollut. Joka syksy olen kyllä innokkaasti tutkinut kansalaisopiston kurssitarjontaa, mutta jostain syystä ne on silti jääneet tutkimusasteelle.

Mutta eipä jää enää! Minä alan harrastamaan!

Viime yönä tein viimeiset tarkat tutkailuni kurssitarjonnasta ja merkitsin muistiin kiinnostavia kursseja. Tänään (sunnuntaina!) sitten ilmottauduin -en vain yhdelle- vaan peräti viidelle kurssille!!!
No ok. Olihan noista kaksi vain yhden illan kestävää "kurssia", mutta kolme muuta on pitempiä.
Yksi kurssi kestää kuukauden ja kaksi käsityökurssia kestää yhteensä koko syksyn. Ihanaa!!!
Saan noin kymmenen vuoden tauon jälkeen alkaa taas oikeasti harrastamaan jotain! Olen niin innoissani, että sukat pyörii jaloissa!!
Minä. Kodin ulkopuolelle. Harrastamaan. Yksin. Joka viikko. Ah!

perjantai 22. elokuuta 2008

Ihanuuksia







Kuvat Kauppa21.

Ympäristön houkutukset

Kun perheessä on pieni ihminen,
se näkyy yleensä myös sisustuksessa.
Siihen tulee kuin huomaamatta uudenlaista estetiikkaa.
Hetkeksi.



keskiviikko 20. elokuuta 2008

Pientä piristystä keittiöön




Säilytyskorit ostin Citymarketista.

tiistai 19. elokuuta 2008

Hymy


Lääkäri soitti tänään niistä Miriksen rötgenkuvista. Radiologi oli katsonut ne, eikä ollut murtumia. Lastankin saa ottaa pois. Jotain positiivistakin siis!
Parasta tässä päivässä oli kuitenkin hymy, jonka sain tänään nähdä torstaisessa onnettomuudessa loukkaantuneen pikkuystävän kasvoilla. Se oli kadoksissa päiviä, mutta nyt se ihana hymy oli palannut. Sydäntä ihan lämmittää.
Eiköhän tämä elämä taas tästä normalisoidu. Pikkuhiljaa.

maanantai 18. elokuuta 2008

Olipa kerran etuhampaat

Viime viikko oli sanalla sanoen musta. Sellainen viikko, että se tuntuu suorastaan epätodelliselta. Torstaiaamuna tuli se ensimmäinen pommi ja varmasti kaikista pahin. Kamala onnettomuus, jossa oli onneksi suojelusenkelit ja paljon onnea matkassa. Luojan kiitos, ihmishenkiä ei menetetty vaikka kaikki edellytykset siihen oli. Naapurin poika, Miriksen hyvä ystävä siitä nyt lujimmalle joutuu. Toipumiseen menee kuukausia. Niistä ensimmäiset sairaalassa. Mutta onneksi sentään toipuu. En tahdo edes pystyä ajattelemaan sitä, että se olisi oikeasti voinut tapahtua Mirikselle.
Lauantai piti olla kiva päivä. Miris meni luokkakaverin perheen kanssa mukaan kylätapahtumaan. Oli jokiristeilyä, pelimanneja ja kaikkea kivaa. Kunnes kotimatkalla pyöräiltiin ystävän kanssa liian lähekkäin ja kaaduttiin alamäessä asfalttiin. Kotiintuomisina kipeä käsi ja etuhampaat poikki. Voi itku! Ja kun just kerkes tulla ne rautahampaatkin.
No, nyt on käsi kuvattu ja se on lastassa. Huomenna vielä radiologi katsoo kuvat ja varmistaa tarviiko kipsata vai ei.
Hammaslääkäritäti liimasi tänään muovia katkenneiden hampaiden jatkoksi. Totesi myös etuhampaiden heiluvan, joten pehmeällä ruoalla seuraavat kaksi viikkoa, jotta ottaisivat vielä kiinni. Toivottavasti ei nyt enää tuosta tilanne pahenisi. Toisaalta tämä tuntuu pieneltä siihen, mitä Miriksen ystävä joutuu kokemaan. Silti tuntuu niin pahalta...
Lauantaina sanoin miehelle, että on ollut niin raskas viikko, että en jaksa enää yhtään vastoinkäymistä tai ikävää uutista. Ja ollaan vasta lauantaissa, mitähän vielä...

Kuinka ollakaan: ei kahta ilman kolmatta. Sunnuntai-iltana olimme majoittuneet sohvalle katsomaan TV:tä. Lapset oli sängyissään, mutta vasta pienin oli höyhensaarilla. Puhelin soi... Kuka sielä nyt tähän aikaan..?
Naapurista hätääntynyt puhelinsoitto, että toisessa naapurissa palaa! Kengät jalkaan ja juosten ulos. Ei voi olla totta! Naapurissa liekit nousee yli puiden latvojen ja taivas punoittaa, kamala savun haju... Ei voi olla totta! Päässä jyskyttää vain yksi ajatus: Ei voi olla totta!!!
Paloautojen äänet lähestyvät. Lopulta paikalla on kuulemma 12 paloautoa. Ulkorakennus paloi käyttökelvottomaksi. Onneksi vieressä ollut ihan uusi talo saatiin pelastettua eikä ihmisille käynyt kuinkaan.
Syttymissyystä ei ole vielä varsinaisesti tietoa, mutta ilmeisesti palo sai alkunsa salamasta. Täällä oli juuri ennen tulipaloa raivoisa ukonilma. Jyrisi ja salamoi niin, että itseäkin hirvitti. Ja eikös sitä puhuta jostain elosalamoista... Nythän on elokuu.
Yöllä huokaisin miehelle, että onneksi viikko vaihtuu 20 minuutin päästä. Toivon totisesti, että alkanut viikko on edellistä parempi!

lauantai 16. elokuuta 2008

Jansson

"Voin miellyttää vain yhtä ihmistä päivässä.
Tänään ei ole sinun päiväsi.
Eikä huominenkaan näytä lupaavalta."



"Vika ei ole minun asenteessani...
vaan sinun ymmärryksessäsi."

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails