keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Välipalakurssi

Tänä iltana olin isompien lasten kanssa Kansalaisopiston järjestämällä välipalakurssilla. Kurssi kesti yhden illan, 3 tuntia. Lasten kanssa puhuttiin terveellisistä välipaloista ja yhdessä sitten tehtiin niitä. Syötiin ja maisteltiin. Osa välipaloista oli sellaisia, joista lapset tykkäsivät tosi paljon. Kasvikset sinänsä kelpasivat huonommin. Se ei yllättänyt.
Lisään tähän pari pientä ohjetta mukaan, jotka olivat Top -listan kärjessä.
Mustikkasmoothe

5dl mustikoita (tai muita marjoja)
2,5dl Flora vanillaa
2dl maustamatonta jugurttia
1,5dl maitoa
Soseuta mustikat (jäiset) ja muut aineet monitoimikoneessa.
Tarjoa kylmänä.
Kurssilla lisäsimme vielä laseihin smoothen päälle kivennäisvettä.

Pannuleipä

5dl vettä
25g hiivaa
1-2tl suolaa
1rkl siirappia
2rkl öljyä
1dl kauraleseitä
1dl soijajauhoja
6dl hiivaleipäjauhoja
1dl siemeniä pinnalle (seesam, auringonkukka, pellava)

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen.
2. Lisää muut aineet ja alusta pehmeä taikina.
3. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota tunnin verran.
4. Ripottele päälle siemeniä ja pistele haarukalla (leivinpyörällä) taitoskohdat, niin että saat valmiista leivästä 16 halkaistavaa palaa.
5. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

Täytä sämpylä hipaisulla kevytlevitettä, vihreällä salaatilla, tuoreella kurkulla, paprikalla tai tomaatilla. Lisää halutessasi juustoa, kokolihaleikkelettä, kala- tai kasvispihviä.

Kurssin jälkeen kävimme vielä lasten kanssa katsomassa läheistä terveyskeskuksessa.
Ei pitäisi olla mitään vakavampaa, mutta kipeänä on.
Ollut jo toista viikkoa terveyskeskuksessakin.
Olen käynyt muutamia kertoja tervehtimässä.
Aikahan siellä käy pitkäksi, eikä muutenkaan mieli ole korkeimmillaan.
Miris pyrki kyllä kovasti viihdyttämään koululaisvitseillään...
Huomenna menemme uudestaan.
Toivottavasti olo kohenee pian.

Kokeilen suurempaa kuvakokoa... Tulikohan nyt liiankin suuria..?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HeRRRkullisen näköisiä välipaloja! Ihan hyvänkokoisia kuvia, taitaa olla se isoin koko? Mulla on blogin alkupäässä kuvat skaalattu melko pieneksi. Nyt olen antanut kuville enemmän tilaa minäkin :)

melkoelli kirjoitti...

Juu, isoin kuvakoko on näissä käytössä. Aikaisemmat kuvat ovat keskikokoa.

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails