lauantai 17. lokakuuta 2009

Tunnustus

Mannukka piristi päivääni kivalla tunnustuksella.
Y Lämmin kiitos tästä sinulle Mannukka. Y


Säännöt:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi blogia jättämällä niihin kommentti.

Kaikki aistit ovat tietysti äärettömän tärkeitä. Kirjoitan tähän kuitenkin jotain ajatuksiani niistä.

MAKU
Nyt suussa äskettäin syödyn kakunpalan ja maitolasillisen jälkimaku. En ole voimakkaasti maustetun ruuan ystävä. Perinteiset suomalaiset kotiruoat ovat lähellä sydäntäni. Äskettäin kuulin ihmisestä joka oli menettänyt makuaistinsa. Se tuntui järkyttävältä. Olisi kurjaa syödä ruokaa vain siksi jotta se on välttämätöntä, ilman mitään makunautintoja.

TUNTO
Toisen ihmisen läheisyys tuntuu hyvälle. On ihana halata ja koskettaa lapsia sekä muita läheisiä ja tuntea heidät sylissä. Eläinten lämmin ja pehmeä turkki. Itse en ole herkkä kutiamaan. Nautin vain äärettömästi kun minua silitellään ja kosketellaan. Olen hellyydenkipeä.

NÄKÖ
Tästä tulee ensimmäisenä mieleen uudet rillini, Kekkoset. Ne on päässä päivittäin. Harvoin käytän piilolaseja. Ehkä joskus ollessani juhlatuulella. Optikolta olen kuullut näöntarkastuksessa pariinkin otteeseen, että minulla on harvinaisen tarkka näkö. Kuulemma vain noin 2% ihmisistä näkee niin tarkasti kuin minä (jopa ne pienimmät mahdolliset optikon esittelemät kirjaimet). Hassusti sanottu, kun tarvin silti jatkuvasti silmälaseja.

HAJU
Viime aikojen yleisimpiä tuoksuja ovat olleet ruuan tuoksu, leipomukset tai Pupan vaippa... Myös risuja on poltettu paljon viime aikoina ja sisälle tullessa on vaatteet haisseet savulle. Mies haisee usein tupakalle ja siitä hajusta en pidä yhtään. Itse kun en polta. Tykkään saunatuoksuista, tuoksukynttilöistä, hajuvesistä, puhtaan pyykin tuoksusta, vasta leikatun nurmikon tuoksusta, kesäsateen jälkeisestä tuoksusta, vauvan tuoksusta...

KUULO
Tätä kirjoittaessa on taustaääninä kuivausrummun pyöriminen, TV:n formulaselostus ja lapset, jotka eivät vielä nuku vaikka pitäisi. Ystäväni vanhemmat ovat kuuroja ja sitä kautta olen tutustunut myös kuurojen elämään lähemmin. Olen ollut joskus myös viittomakielen alkeiskurssilla. Nyt opit ovat aika lailla unohtuneet. Lapsena ystäväni opettamat viittomakielen aakkoset ja muutamat perussanat ovat vielä muistissa. Musiikkia rakastan kuunnella, yksin ja yhdessä.

Ojennan tunnustuksen eteenpäin:
Valkoisen ruusun Mimmulille,
Olla pimeita taalla blogin Tiinalle,
Ajatuksia blogin Helille,
Anni's little cornerin Annille
sekä PrinsessaTriolle.

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

KIITOS!!!!! Ihka ensimmäinen tällanen minulle!! Vastailen siihen jahka olen vähän miettinyt mitä laittelen... :)

Unknown kirjoitti...

Hihhh... KIITOS suurenmoinen täältäkin!!!
Kivoja 'paljastuksia'.. Rauhallista sunnuntai-iltaa!

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails