sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Vaateostoksilla

Tällä viikolla kiertelin jälleen vaatekaupoissa. On aika kliseinen lause jo se, että lasten vanhemmat (lue: äiti) ostelee vaatteita vain lapsilleen ja oma pukeutuminen on sitten ihan retuperällä. No ei ehkä ihan kaikkien kohdalla, mutta minun kohdalla ainakin niin paikkansa pitävä. Mistä se sitten johtuu?
Voin puhua vain omasta puolestani. Minulla siihen taitaa olla montakin syytä. Lapset tietysti kasvavat todella nopeasti ja tuntuu, että jatkuvasti saa olla tekemässä jotain vaatehankintaa. Edelliset käyvät pieneksi tai menevät rikki. Sitäpaitsi rakastan ostaa lasten vaatteita. Ne vain on ihania ja minusta on mukava nähdä lasten iloiset ilmeet uuden vaatteen johdosta. Ostelishan niitä vaikka kuin, jos vain budjetti antaisi myöten.
Siinäpä taas yksi syy, miksi itselle ei tule ostettua ollenkaan samoissa määrin vaatteita. Eli kun budjetti on rajallinen ja lapset todella tarvii uusia vaatteita, niin kyllä siinä silloin vain omista tinkii. Kotona ollessa ei ole ollut niin väliäkään, vaikkei vaatteet mitään viimeistä huutoa ole. Ei lapset niitä moiti ja mieskään tuskin huomaa.
Niin, ja vielä sellainenkin syy on olemassa, että minä yksinkertaisesti olen huono ostamaan itselle vaatteita. Aniharvoin varaan oikeasti aikaa siihen, että menisin itselleni ostamaan jotain. Silmäilen aikuisten rekkejä yleensä siinä ohimennen ja ei ole aikaa mennä sovittamaan niitä. Tai lapset on mukana ja niiden kanssa ei viitsi sovituskoppiin tunkeutua (kokemusta siitä, että yksityisyys ei ole tuolloin kovinkaan taattua...). Sitäpaitsi, vaateshoppailu on mukavampaa ystävän kanssa. Silloin on luotettava makutuomari mukana ja samalla saa turista muutakin mukavaa, käydä syömässä tai kahvilla jne... Mut hei, koska olis taas molempien kalenterissa aikaa ja kukkarossa rahaa shoppailulle?!
Tilannehan on tällä hetkellä kuitenkin se, että nyt oikeasti tarvisin uusia vaatteita. Minulla on mm. tasan yhdet farkut, jotka mahtuvat päälle ja joita voin siis ihmisten ilmoilla pitää. Siis jos en halua tuulihousuissa tai fleecehousuissa kulkea. Töissä en halua sellaisia pitää, vaikka periaatteessa meillä kyllä voi mennä vaikka verkkareissa ja aamutossuissa töihin. Farkkuja löytyy kyllä kaapista, mutta ovat kummasti kutistuneet.
Tuliskohan halvemmaksi tiputtaa paino ennen Puppaa edeltäviin kilomääriin? Vai ostaako uusia vaatteita..? Kas siinä vasta kysymys.
Ja voi mitä jaarittelua tästä asiasta nyt tuli.

Kauppareissulla mukaan tarttui kuitenkin jälleen vaatetta Ruususelle:


Sekä Mirikselle:

Tarpeeseen tuli tosin nämäkin.
Lindexistä.

3 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Tuttua juttua.. Mullakin on muuten vain yhdet farkut. Mulla on vaan se paha juttu, että edelleenkään nyt töissä ollessani en tartte uusia vaatteita. Työvaatteiden alla kun voi olla vaikka pyjama, eikä kukaan näe..

Oikeastaan inhoan ostaa vaatteita itelleni, kun tuntuu ettei koskaan löydä mitään kivaa. Olen sen kokonen että se on oikeesti vaikeeta (mittaa vain 150cm mutta kuitenkin tota vyötärömakkaraa sen verran ettei lasten koot sovi..).

Mutta kivoja lastenvaatteita oot löytäny! Oikein ihanat nuo punaiset vaatteet!! Mä aika harvoin pääsen ostamaan lapsillekaan vaatteita, kun saan niin paljon niitä tutuilta.. se on tietenkin hyvä juttu, mutta oishan niitä aina välillä kiva ostaa uutenakin!

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka tuttua :)

-t-

melkoelli kirjoitti...

Niin tuttua, niin kliseistä ja niin totta. On se lohduttavaa, että muutkin tuskailee saman asian kanssa.

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails