tiistai 9. kesäkuuta 2009

Perennapenkki... tai joku

Kuun vaihteessa ostimme jättimäiseen perennalaariin taimia ja maksoimme niistä itsemme kipeiksi. Kasvien hinnat tuli minulle todella yllätyksenä. Tuollakin rahalla olisi saanut kaikkea kivaa sisustusta kotiin sisälle...
No mutta siellä ne nyt on multaan tungettuina ja kyllähän se tietysti heti muutti pihan ulkonäköä. Toivottavasti kaikki istutukset lähtevät hyvin matkaan, eikä käy niin että ensi kesänä saadaan laittaa systeemit uusiksi.

Laariin istutimme japaninmarjakuusta, kolmea erinlaista kuunliljaa, kahta angervoa sekä pikkusydäntä. Taimitarhalla pyörittelimme silmiämme. Olisi selvästi pitänyt olla tiedossa kasvien latinankieliset nimet, jotta olisimme saaneet täsmälleen oikeanlaiset kasvit. Kuunliljoja ja angervojakin tuntui olevan tsiljoona erilaista. No, ei meidän suunnitelmassakaan ollut kaikkien kasvien latinankielisiä nimiä, joten eikai se silloin niin nöpön nuukaa ole. Ei ainakaan meille. Kun nyt saatais nämä pidettyä jotenkin hengissä...

Näitä hentoja ja nuukahtaneen näköisiä pikkusydämiä katsoessani en vain ole ihan vakuuttunut operaatiomme onnistumisesta...

5 kommenttia:

-TIINA- kirjoitti...

Kyllä se siitä rehevöityy! Mulla joskus angervot ainakin lähtivät nopeasti leviämään ja olivat kauniita...

Marge kirjoitti...

Taimet ovat kyllä tosi kalliita!!

Kannattaa naapurien ja ystävien kanssa tehdä sitten joskus vaikka taimivaihdoksia, kun pitää kasveja joskus jakaa ja itse kaipaisi vaikka lisää jotain uutta lajiketta johonkin toiseen paikkaan...;)

Tosi upeaa, että olette toisille lapsille kesäkotina!!!:))

melkoelli kirjoitti...

PrinsessaTrio: Toivotaan näin... =)

Marge: Kiitos kun vierailit blogissani ja käynnistä muistoksi minulle merkinnänkin jätit.
Taimivaihtelu onkin ihan kiva ajatus, kunhan minäkin saan ensin alulle jotain, mistä vaihdella. Anoppilasta me saadaan jo nyt taimia (halutessamme) ja tarkoitus onkin perehtyä tarkemmin siihen, mitä sieltä anopin pihasta löytyykään... =)

MUUMI MAMMA kirjoitti...

Kyllä teille tulee kaunis piha,kun se on noin kauniisti suuniteltu ja kyllä se siitä alkaa rehevöityyn!kun alkuun pääsee

melkoelli kirjoitti...

Muumi mamma: Kiitos vain. Kaikki muut tuntuvat olevan paljon luottavaisempia asian suhteen, kuin me itse... =)

LinkWithin

Related Posts kanssa Thumbnails