Eteisen lamppu

Se tuli eteen ihan sattumalta ja oli jotenkin hassu.

Erilainen.

Lasten kanssa sitä pyöriteltiin ja ihmeteltiin.

Sopisiko se meille?

Lapset olisi tahtoneet sen omaan huoneeseen,

mutta sinne se on liian musta.

Kokeiltiin eteiseen:

täydellinen!

Lasten mielestä se on lähes discopallon veroinen.

Mitkä ihanat kuviot se näyttääkään katossa!

Ollaan aivan ihastuksissa kaikki!

Se tuli meille kirpparilta kympillä!

Talvikenkiä

Viime viikolla kävin lasten kanssa kenkäostoksilla.

Pakko mennä hyvissä ajoin, että saa haluamansa.

Mirikselle sopii vielä viime talvena ostetut Vikingit,

mutta pienemmille piti ostaa uudet talvikengät.

Pupalle mustaa.

Viime talven malli ja punainen tarjoushintalappu.

Sopii mainiosti.

Ruususellekin sovitettiin viime talven mallia.

Koko oli oikea, mutta reunoista puristi.

Kokeiltiin tätä mallia.

Se oli hyvä.

Tai oliko sittenkin vain väri enemmän Ruususen mieleen?

Lisäksi oli saatava pitkävartiset saappaat.

Tyttöjen juttu, tottakai.

Eccot K-Kengästä.

Mustat saappaat Citymarketista.

Hieman ostoksia

Muutama vaateostos viime viikolta:

Mirikselle T-paita ja farkut.

Pupalle pari T-paitaa.


Ruusunen halusi itselleen säärystimet.
(Tosi kivasti sopii nuo joulunpunaiset sukat kokonaisuuteen...)

Ja äitikin sai jotain;

vihdoinkin uusi käsilaukku!
Vanha saa väistyä, mutta kukahan sen taas tyhjentäisi?!

Laukku Aleksi 13.
Vaatteet Lindex.

Olen oppinut...

Kun olin nuorempi, painoin muutaman kilon vähemmän.

Minun ei koskaan tarvinut vetää vatsaani sisään,

kun pidin päälläni tiukkaa mekkoa.

Nyt kun olen vanhempi, kehoni on vapautunut.

Vyötäröni kohdalla on elastista mukavuutta.

Italialaisten kenkien koko on oltava ainakin kaksi kokoa isommat,

jotta jalat ylipäätään mahtuvat sisään ja sukkahousujen haaraosa jää usein polvien korkeudelle.

Mutta olen myös oppinut,
että ei ole mitään väliä mitä tapahtuu,
miten mustalta kaikki tänään vaikuttaakin;
elämä jatkaa kulkuaan ja huominen on jo parempi päivä.
Olen oppinut,
että tapa jolla henkilö käsittelee seuraavat kolme asiaa, kertoo hänestä paljon; sateinen päivä, eksyneet matkatavarat ja sotkuun joutuneet joulukoristeet.

Olen oppinut,
että oli suhde vanhempiisi millainen tahansa,
tulet kaipaamaan heitä, kun heitä ei enää ole.
Olen oppinut että se,
että hankkii rahaa ja tavaroita,
ei ole sama asia kuin hankkia itselleen elämä.
Olen oppinut,
että elämä joskus antaa minulle toisenkin mahdollisuuden.
Olen oppinut,
ettei elämän läpi voi kulkea räpylä kummassakin kädessä,
joskus on tilanteita, jolloin pallo on heitettävä takaisin.

Olen oppinut,
että vaikka itselläni olisi surua ja tuskaa,
minun ei tarvitse aiheuttaa sitä muille.
Olen oppinut,
että joka päivä pitäisi ojentaa kätensä jollekin toiselle henkilölle.
Olen oppinut,
että kaikki tarvitsevat lämpimän ajatuksen ja ystävällisen taputuksen olkapäälle.

Olen oppinut,
että ihmiset tulevat unohtamaan mitä et sanonut tai tehnyt,
mutta he eivät ikinä tule unohtamaan,
mitä sait heidät tuntemaan.
Olen oppinut,
että minulla on vielä paljon opittavaa.

* * *

Nämä sanat lähetti minulle hyvä ystäväni.
Kirjoittaja on ilmeisesti tuntematon.

Auringon lämpöä sydämeesi!

Sukkahoususankarit

Näinä aikoina parillakin kummilapsellamme on nimpparit.

Tapanani on nimipäivänä muistaa vain ihan pienellä jutulla,

mieluiten vielä jollain tarpeellisella.

Taidan olla hieman tylsä kummitäti,
sillä yleensä pakettini on aina pehmeitä.

Oli sitten kyseessä nimpparit, synttärit,
joulu tai muu muistaminen.

Minähän rakastan lastenvaatteiden ostelua!

Antaa lelushoppailua rakastavien hoitaa sitten se lelupuoli.

Nyt nimpparinyyteissä lähtee sukkahousut kullekkin sankarille.

Keittiön verhot

Nyt on ensimmäiset verhot ikkunassa.

Keittiöön löysin kapan Anttilasta.

Mainospostia selaillessa pisti tarjous silmään ja kipasin ostoksille.

Tarjoushinta jäi alle kympin (no okei, sentin alle...) ja hyvinhän tuo asiansa ajaa.

Samalla reissulla ostin ikkunapöydälle kaitaliinan.
Kyllä se tästä...

Kappa ja kaitaliina Anno collection.

Ruususen 7v. haastattelu

Ruusunen täyttää jo pian 8 vuotta ja 7v. haastattelukin on vielä tekemättä.

Tässä se nyt vihdoin tulee.

Lempiväri?
Enkä sano. Ai teeksä mulle vihdoin haastattelun? Mulla on niin hirveesti lempivärejä. Vaaleanvihreä, vaaleansininen, musta, valkoinen...

Lempiruoka?
Hernekeitto ja makaroonilaatikko.

Lempieläin?
Hevonen ja pupu.
Jatkokysymys:
Voitko sanoa vain yhden?
En.

Lempikirja?
Mä en muista sen nimeä. En mä tiedä. Kaikki. Kaikki kirjat on mun lemppareita.
(Hakee kirjastosta lainaamansa Witch -kirjan.) Äiti, mitenkä kaksoisvee lausutaan?

Lempielokuva?
Muskettisoturit.

Lempimusiikki?
Smurffit.

Lempivuodenaika?
Talvi.

Kivointa on...
ehkä kun mennään huvipuistoon.

Ikävintä on...
Mitä? Ei oikeestaan melkeen mikään oo kurjaa.

Mukavinta koulussa?
Ai niinku joku kirja? Kun tehdään matikasta.

Mukavinta kotona?
Kotona on kaikki tylsää. No ei-ei-ei! Kun saa katsoa "Tanssii tähtien kanssa".

Paras leikki?
Öö... kaikki. En mä oikeen tiedä mikä olis sellanen. Kaikki on mukavia.

Mitä olet oppinut?
Lukemaan ja kirjottamaan.

Mitä pitäisi vielä oppia tai mitä haluaisit oppia?
Ehkä paremmin lukemaan.

Missä olet taitava?
Ehkäpä matikassa ja sitten niin tuossa baletissa ja jalkapallossa.

Mikä on kaunista?
Nooo... Luonto.

Mitä pelkäät?
En mä halua sanoa sitä. No kaikki tietää sen. Koululainen vielä pelkää sitä... (tarkoittaa todennäköisesti pimeää.)

Mikä sinusta tulee isona?
Eksä tiedä?! Kauppias!

Ketä ihailet ja miksi?
En mä halua sanoa, ettei Miris kuule (istuu vieressä). (Sipisee korvaani:) Santeria, koska se on hyvä jalkapallossa.

Lempipuuhasi isän kanssa?
Kaikki. Nooo... toi-toi... pestä autoa.

Lempipuuhasi äidin kanssa?
Kokkaaminen (nauraa).

Parasta isoveljessä (10v.)?
Mikä siinäki on parasta, ei mikään. (Hetken mietittyä vastaa:) Leikkiminen.

Ikävintä isoveljessä (10v.)?
Kiusaaminen.

Parasta pikkuveljessä (3v.)?
Siinä on monenlaista kivaa. Kun se puhuu niin söpösti.

Ikävintä pikkuveljessä (3v.)?
Kun se suuttuu.

Miltä näytät?
En mä osaa oikeen selittää. Pitkätukkaselta. Ihanalta (nauraa).

Mitä toivot joulupukilta lahjaksi?
Oikeestaan mä en muista enää sen nimeä. No se semmonen, jolla voi tehdä pirtelöä. Sellanen lastenkone.

Miltä tuntuu olla 7 -vuotias?
Mä haluan olla 8 -vuotias! Kivalta, kun sai puhelimen.

6v. haastattelu löytyy täältä. Klik!

Näkymä keittiön ikkunasta

Ei tämä nyt ihan niin sydäntä lämmittävä ole, kuin edellinen.

Mutta hei, minulla sentään on ikkuna keittiössä!

Voisi olla, ettei ole.

(Voiko tuollaista lausetta edes kirjoittaa?!)

Eilen sain vihdoin tämän huushollin ikkunat pestyä.

Kyllä lähtikin likaa ja pesuvettä sai vaihtaa useaan otteeseen.

Olikohan niitä pesty vuosiin?

Jos kaikki on vain asuneet tässä yhtä väliaikaisesti, kuin minä ja jättäneet ikkunoiden pesun aina seuraavalle asukkaalle? No, nyt ne on pesty ja minä saan vihdoin alkaa sommitella verhoja ikkunoihin. Vaikka sitten väliaikaisesti.

Eron jälkeen

Paljon on kysytty, mitä minulle kuuluu?

Se on yksinkertainen kysymys, johon tuntuu välillä vaikealta vastata.

"Ihan ok" on kai lähinnä totuutta. Kesä on päivä kerrallaan kääntynyt syksyksi ja tuntuu, että tilanne on päivästä toiseen samanlainen. Kaikenlaista on mietitty ja mietitään edelleen. Mikään ei tunnu vieläkään täysin selvältä. Mikään ei tunnu vieläkään täysin oikealta ratkaisulta.

Lasten kanssa asumme edelleen kerrostalossa. Emme viihdy täällä yhtään. Asunto sinänsä on ihan kohtalainen, mutta asuinalueena tämä ei ole mikään kiva. Haluaisimme lapsiystävällisemmälle alueelle. Lapset kaipaavat leikkikavereita, joita tässä ei ole. Miris kaipaa omaa huonetta, jota ei ole. Minä kaipaan vain jotain, mitä ei ole.

Asunto on edelleen kovin ankea ja kylmä. Koko kesänä täällä ei ole ollut verhoja ikkunoissa (nyt ne on sentään jo tilattu) tai tauluja seinillä. Minulta on täysin puuttunut halu sisustaa ja laittaa tätä. On ollut koko ajan tunne, että olemme tässä vain väliaikaisesti, kunnes jatkamme johonkin muualle. Tätä väliaikaisuutta on jatkunut jo kuukausia.

Lähtiessäni en ottanut mukaan kuin kaikkein välttämättömimmän. Vain ne, joita ehdottomasti tunsin tarvivani. En halunnut viedä miehen luota huonekaluja ym. jotka kuuluvat mielestäni siihen taloon. Sinnehän ne on ostettu ja laitettu ja haluan sen olevan lapsille mahdollisimman tuttu ja kodikas paikka jatkossakin. Mahdollisimman vähän muutoksia muuttovaiheessa.

Suurin osa omista tavaroistanikin on edelleen miehen luona. Välillä ajattelen hakevani ne, välillä toivon ettei tarvisi. Ajatukset menevät aikamoista vuoristorataa.

Virallisia eropapereita emme ole vieläkään laittaneet. Kumpikaan ei kai pysty. Tai halua. Tai jotain. Tuntuu vaikealta päästää irti kaikesta menneestä ja yhdessä rakennetusta. Onhan siinä niin paljon hyvääkin. Olisi paljon, paljon helpompaa palata vanhaan ja jatkaa. Muuttuisiko mikään vai jatkuisiko kaikki samanlaisena kuin tähän asti? Olisimmeko oppineet mitään? Löytäisimmekö vielä oikeat tunteet? Näitä samoja kysymyksiä monien muiden lisäksi kyselen itseltäni päivittäin. En ole mikään sinkkueläjä. Se ei vain ole minun juttuni. Kaipaan rauhallista, harmoonista perhe-elämää. Kaipaan rakkautta, molemminpuolista.

Blogia ei ole tarkoitus jättää unholaan. Ei vain ole ollut voimia tähänkään. Tai mihinkään muuhunkaan välillä. Tätä ei kuitenkaan ole tarkoitus muuttaa myöskään miksikään synkistelyblogiksi, vaikka välillä voi jotain syvällisempää irrotakin. Kepeämmällä linjalla kuitenkin tämän jälkeen. Keskityn pikkujuttuihin, niin ei tarvi näitä suuria linjoja jatkuvasti pähkäillä.

Kuvat napsin tällä viikolla ollessani Ellin kanssa kävelemässä. Mitä ihania henkireikiä nuo rauhalliset kävelyhetket ovatkaan! Monien kuukausien tauon jälkeen pyyhin kamerastakin pölyt ja otin sen mukaan. Nautitaan kauniista syksystä ja läheisistämme.

Y